keskiviikko 11. helmikuuta 2015

*Ötökkäpoika

Hengissä ollaan.
On vain koulun alettua ompeluinspiraatio ollut kadoksissa ja blogin ylläpitämiseen vaadittava aika kortilla.

Nyt päätin ottaa härkää sarvista ja vihdoin raivata aikaa.

Tämä äiti saa aina raapia päätään, että mistä tällä kertaa keksitään sopivia kankaita nirsolle junnulle.
(Myönnetään, ehkä äitikin hieman nirso on..)
 
Tällä kertaa otin testaukseen uudet leikkikaluni, eli Pentelin Fabricfun-vahaliidut.
 
 
 
Idea kuvaan löytyi Googlen ihmeellisestä maailmasta.
Mainittakoon näin ötökkäkammoisena, että hyi olkoon, mitä kuvottavia ötököitä maailmasta löytyykään!
...mutta mitäpä äiti ei tekisi lapsensa vuoksi.
 
Ensimmäisen kokeilun jäljiltä pakko todeta, ettei kyllä ole nämä liidut luotu minun sormilleni.
Muutaman kohdankin onnistuin sotkemaan kämmensyrjällä.
Oli todella tahmeaa "märkänä", silityksen jälkeen kuva jäi aavistuksen karheaksi mutta eipä enää tahmaa.
Tiedä sitten, pitääkö vaan sitkeästi harjoitella vaiko kuinka..?
 
Koppis kerkesikin jo instagramin puolella hiukan vilahtamaan.
 
Kuva kun oli valmis, alkoi pohdinta mitäs sitten ja miten ja ja ...
 
Ja mitäs muutakaan siitä tuli kuin...
Koppis-paita koossa 104/110cm
 
 
Voisin kuvitella, että tarhasta kotiutuu yksi hyvin iloinen poika kun tämän näkee pöydällä odottamassa.
Ainakin toivottavasti.
 
 
 
Ei muuta kuin
OMPELEMISIIN!