keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Polli tahtoo keksin!

KRAAK!

Päivän väri on vihreä ja teemana kukas muukaan kuin Polli Papukaija..



Kohta 3-vuotias äidin pikkutypy on myös aikamoinen papukaija ja touhuaja. Toistaa kaiken mitä ei pitäisi juuri siellä missä ei pitäisi.

Kangasvarastoissa oli lojunut Kestovaippakaupan vihreää raitavelouria ja mielestäni se ei tuntunut sopivan mihinkään. Värejä siitä löytyy, mutta tuntuu silti niin pliisun väriselle.

Ensin suunnittelin papukaijan paperille, ja leikkelin applikointiin osat, ja sitten vasta aloin miettimään, mistä kankaista sitä tekisi paidan ja housut.
Tuo äsken mainitsemani raitavelour oli kuin nakutettu tuon värikkään Pollin rinnalle. Ja vielä piti valita paidan kangas..Vaihtoehtoina oli valkaisematon bambuvelour sekä tuo beige Hanhelista aikoja sitten hankittu velour.
Tälläseen kokonaisuuteen minä sitten päädyin..



 Beige tuntui alkuu aika synkälle valinnalle lastenvaatteeseen ja tytölle, mutta värikäs papukaija, raidalliset housut ja vihreät resorit kyllä kevensivät sen synkkyyttä.
Applikaatio on tehty velourista, joustofroteesta sekä trikoosta.



Paidan kaava sama kuin leijona-setissä ja koko sen 104cm.
Papukaijan teko ei sujunutkaan niinkuin piti, kyllä tämä paita sai aikaan
hikeä, kyyneliä, ärtymystä jne.
Tässä ompelussa meni myös kaksi neulaa sekä kone kerran
totaaliseen jumiin..ja tietenkin neula alhaalla ja työ välissä.
Oli siinä urakkaa saada kone taas toimintaan
ja työ ehjänä pois välistä... Vaatisi ehkä huoltoa?



Pöksyt on ihan peruskaavaa kokoa 104cm.
Etukappaleiden ja takakappaleiden raidoituksen meni
haarasaumassa ihan kohdilleen mutta
keskenään ei sitten ollenkaan.
Tosin kohdistusta en niissä edes yrittänyt, kun piti taas pihistellä kangasta.



Sain jopa muutama ehkä onnistuneen sovituskuvan aikaiseksi.
Mallilla oli jopa vielä sopivasti mustelma leuassa..






- Suvitus

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana setti=) Tosi piristävä, kelpais tollanen meidänkin neidille=) -Hekku-

    VastaaPoista
  2. Vastavierailulle tulin, ja mitäs täältä löytyykään! Papukaija! :D Meillä asustaa amatsoni, ja olen itsekin pappareita applikoinut! :D Muutenkin tosi taitavia töitä täällä, jään lukijaksi. :)

    VastaaPoista

Mukavaa saada vierailijoita! Jätäthän pienen merkin muistoksi käynnistäsi :)